keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Vähähiilariset munkit

Munkkejakin piti paistella vapun kunniaksi. Jännityksellä lähdin kokeilemaan vähähiilihydraattista reseptiä, jota tosin vähän muokkasin paremmin omaan makuun sopivaksi...
Alkuperäinen ohje tässä linkissä.

Munkit (n. 12 kpl)

4 munaa
1 dl makeutusjauhetta
0,5 dl mantelijauhoja
n. 1 dl soijajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl Fiber huskia
kardemummaa
paistamiseen kookosrasvaa

Vaahdota kananmunat ja makeutusaine. Lisää joukkoon mantelijauhot, johon on sekoitettu leivinjauhe, fiber husk ja kardemumma. Lisäile ensin puolet soijajauhoista ja sitä mukaa lisää, että taikinasta tulee kiinteähköä. Eli pysyy hyvin lusikassa, mutta ei ole juoksevaa eikä liian kuivaa. Kuumaan rasvaan pudotetaan ruokalusikalla pallero: annostele toiseen ruokalusikkaan kunnon pallero ja toisella lusikalla avitetaan pallero rasvaan paistumaan. Paista kummaltakin puolelta mukavan ruskeiksi. Laita valmiit munkit talouspaperin tms päälle valumaan hetkeksi ja halutessaan ne voi pyöräyttää makeutusaineessa tai pienessä määrässä hedelmäsokeria.

Hyviä sellaisenaan, mutta seuraavaksi voisi myös kokeilla tursottaa munkin sisään hieman jotain hilloa tai sosetta. Tai dipata suklaassa tms... Nam! Hyviä! :)

Äkkilaskemalla saisin yhdelle munkille hiilareita n. 2,5g. Koko annoksessa oli n. 30g. Eli muutaman voi hyvällä omalla tunnolla nauttia :)

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Simaa!

Tein eka kertaa ihan ite simaa :)
Ohjeita kattelin netistä ja vähän yhdistelin ja näillä mentiin:

Sima

reilu 4l vettä
3 sitruunaa
4 dl hedelmäsokeria
n. 1 tl kuivahiivaa
vihreää teetä (käytin sellaista, jossa on makuna sitruuna ja lime)

Vesi kattilaan ja sekaan raastetaan sitruunoista kuori. Sekaan laitetaan myöskin hedelmäsokeri ja irtoteetä vähän oman maun mukaan. Laitin itse varmaan n. 3-4 tl. Annetaan kiehua viitisen minuuttia. Siivilöidään astiaan, mihin on viipaloitu sitruunat, joista on ensin poistettu valkoiset osat. Annetaan jäähtyä astiassa sen verran, että hiiva ei pala (alle 50C) ja sekoitellaan hiiva sekaan. Annetaan muhia vuorokausi peitettynä ja sen jälkeen siivilöidään pulloihin, joissa on pohjalla rusinoita ja laitetaan kylmään muutamaksi päiväksi. Valmista, kun rusinat nousseet pinnalle.

Tänään illalla tosiaan pullottelen omat simat ja toivotaan, että muutaman päivän päästä se on hyvää ;)
En halunnut tähän laittaa yhtään makeutusainetta, että pieni tytärkin voi huoletta maistella. Hedelmäsokerilla saadaan ainakin huomattavasti alhaisempi GI, kuin tavallisella sokerilla ja fariinisokerilla. Jotkut luokittelis varmaan myös kevyeksi tämän (hihi light simaa ;))...

Tuumailin tämän siman hiilareita ja koitin etsiä tietoa, että kuinkahan paljon sokerista hiiva syö...
Jostain löysin sellaisen määrän kuin 80%. Jos näin on ja tästä tulisi n. 20 lasillista simaa, niin yhdessä lasillisessa olisi hiilareita n. 3,6g. Jos joku tietää paremmin, niin saa kertoa!!! :)

Sima oli varastossa viileässä yhteensä 4 päivää ja sitten todettiin, että rusinat on pinnalla ja voi siirtää jääkaappiin. Sitten maisteltiin ja tuloksena erittäin raikas sima! Ei vastaa makeudeltaan tavallista simaa, joten jos haluaa makeampaa, niin sitten vaan sokeria lisää. Pulloihin en laittanut yhtään, joten jos pikkasen makeampaa haluaa, niin sekin varmasti riittää. Simassa ei maistunut liikaa sitruuna vaan oli tosiaan ihanan raikasta. Vaikea pukea makuaistimusta sanoiksi... ;)
Mutta jos haluaa tehdä hieman terveellisempää ja ei niin "ällömakeaa" simaa, niin tässä on hyvä vaihtoehto! :)

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pääsiäiskakku

Pääsiäisenvietossa pohjanmaalla tuli kasattua tällainen kakku...

(Huom! Kuvia klikkaamalla näet suuremman kuvan)

Koristeet on pääasiassa aiemman postauksen kukista inspiroitu. Kaikki on marsipaanista tai marsipaani+sokerikuorrute-massaa.
Tein 6 munan kakkupohjan ja jaoin sen noihin kahteen melko pieneen vuokaan. Isompi vuoka on 18cm halkaisijaltaan.
Täytteenä on kermavaahto+maitorahka+lemon curd+vaniljaesanssi+makeutusaine-yhdistelmä. Välissä vielä karviaismarjahilloa. Kostutus omenamehulla (ei ois ees tarvinu, ku rahka vissiin puskee nestettä pihalle jonku verran..). Kakun pinnassa on voikreemi kosteussuojana.
Päällystetty marsipaanilla ja koristeluun lisätty vähän nonparelleja.
Olin ihan pirun tyytyväinen, että otin kaupasta sitä vihreää marsipaania päällystykseen keltaisen sijaan, sillä noi kukat sopii kyllä hyvin ton vihreän kanssa :)



Maut sopi oikein hyvin pääsiäiseen ja kevääseen. Mukavan raikasta :) Ja kivaa vaihtelua niitten ainaisten vadelma - mansikka - yms täytteiden jälkeen...

Tähän tuli törsättyä sokeripitoista aineista niin paljon, että ei kehtaa ees väittää vähähiilihydraattiseksi... Mutta on se nyt ainakin gluteeniton ;)

torstai 9. huhtikuuta 2009

Anoppilaan kakku...

Puolukkahyydykekakku


Ennen reissua anoppilaan teki mieli puolukkarahkaa... Tein sitä sitten sen verran reippaasti, että siitä sai pahimpaan hätään itelle ja loput kakuksi ;) Eli ihan vaan kermavaahtoa ja maitorahkaa sekä makeutusjauhetta ja puolukoita sekaisin. Oisinkohan laittanut 5 liivatetta sekaan, että hyytyy...
Pohja on tehty yhestä epäonnistuneesta kahvin makuisesti kuivakakusta. Tuli laitettua ihan törkeän paljon murukahvia siihen... Laimensin makua pähkinärouheella ja soijajauhoilla ja näin siitä tuli vielä sopivan tiivis pohjaa varten. Oli muuten tosi kostea kakku. Eli se sekoitus pohjalle, puolukkarahkamassa päälle ja jääkaappin hyytymään. Seuraavana päivänä sitten kakku pakettiin ja matkaan... Sitten kun perille päästiin, ripottelin pinnalle tummaa suklaarouhetta. Taikka lastuja, vai mitähän noi olis... :) Ja koristeeksi muutama marsipaani-sokerimassa kukkanen.

Oli muuten hyvää!


Ja tästä purkista on tuo tumma suklaarouhe. Nämä on siis oikeasti tarkoitettu ihan kaakaoksi, mutta mun mielestä oikein kivoja myös koristeena :)

Pääsiäiskukkasia...

Ruokakaupassa ei voinut ohittaa kukkakimppumerta, kun oli niin ihanan värisiä... Joten yksi kimppu tulppaaneja ja toinen, missä oli monenlaista lähti mukaan. Sopivat kaikki hyvin yhteen värin puolesta... ihanan oranssia <3












Jämäkakku

Teki mieli vähän täytekakkua ja kokeilla samalla jotain erilaista täytettä, niin siitäpä sitten syntyi tällainen jämäkakku. Koristeeksi sai tungettua kaikki ylimääräiset kukkakoristeet, jotka on liian rumia mihinkään muuhun käyttöön ;)

Tässä on siis 3 munan kakkupohja, tehty 18cm vuokaan. Täytteenä kermavaahto-maitorahka-vanilja-Lemon Curd-sekoitus. Välissä myöskin aprikoosihilloa. Kostutuksena vaniljamaito. Päällä vihreäksi värjätty kermavaahto. Olisin halunnut ihan tummanvihreää siitä, mutta väriainevarastosta ei sellaista löytynyt :P
Ei ihan niin sokeriton versio, sillä Lemon Curdissa ja aprikoosihillossa ja koristeissa on sokeria enemmänkin...
Testasin reunoille samalla yhtä vasta hankittua tähtityllaa ja tuli paljon ohuempaa jälkeä, mitä odotin... hmm... Kermavaahto loppui vielä kesken, joten se siitä kokeilusta... ;)


Täyte oli maultaan ihanan raikas ja keväinen :) Joten se testi osui ihan nappiin. Tykkään kovasti Lemon Curdin mausta.

Vadelmajätski

Sain kaivettua jäätelökoneen pitkästä aikaa esiin kaapin pohjalta ja kylmäosa oli ollut pakastimessa jo varmaan viikon ennenkuin sain aikaiseksi tekaista ekat jädet pitkästä aikaa... ;)
Tämä ohje on helppo ja ihan mahdottoman hyvä! Nyt kun vauhtiin pääsi, niin voisi koittaa erilaisia muunnelmiakin...

Eli ohje on kunnon kermajäätelöä ilman turhaa sokeria :) Erittäin hyvä vähähiilihydraattinen ohje.

Vadelmajätski (yhden hengen annos)

1 kananmuna
ripaus suolaa
1-2 rkl makeutusjauhetta
vaniljaesanssia
1 dl kermaa
1 dl vadelmia

Kananmuna vatkataan kunnolla vaahdoksi, sekaan se ripaus suolaa. Lisätään makeutus ja vanilja. Kerma ja vadelmat sekoitetaan keskenään ja lisätään munanvaahdon joukkoon.
Jäätelökoneeseen pyörimään... Laitoin jäätelön vielä hetkeksi rasiaan ja pakkaseen ennen tarjoilua. Silti oli aika pehmeää juuri ennen nauttimista. Mutta eipä se haitannut... ;) Pinnalle piti vielä saada ripotella sydämiä koristeeksi...

Carpe tatin - omenatorttu

Alunperin "tarte tatin" tässä versiossa vähähiilihydraattisena, sokerittomana ja on myöskin gluteeniton. :)


Taatusti maistuvaa! Ohje löytyy tästä: http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=1026
Ohjetta muutin sen verran, että paistelin omenat pannulla ja kasasin sitten kaiken pyöreään kakkuvuokaan. Meillä ei ainakaan sellaista pannua ole, mitä voisi käyttää liedellä ja uunissa...

Tarjosin kermavaahdon kera. Toimii parhaiten lämpimänä! Jos säilytät jääkaapissa, niin kannattaa aina lämmittää hetki ennen tarjoilua :)

Mantelileivät

Erittäin hyvä aamupalaleipä. Helppo valmistaa ja hyviä :) Toimii hyvin myös paahdettuna!
Ovat vähähiilihydraattisia. Jos jätät vielä vehnäleseet laittamatta, niin myöskin gluteenittomia.

Ohje löytyy täältä.