perjantai 26. kesäkuuta 2009

Vauvakakkua

Pieni tauko oli leipomisissa, kun tuli pyöräytettyä tuossa eräänä keskiviikkona 10.6. oikein potra poika meidän perheeseen :)
Kotiutumisen jälkeen iski silti hirveä kakkuhimo ja pakkohan se oli sellainen sitten väsätä...


Tein yhden 6 munan pohjan suorakulmion malliseen vuokaan ja yhden 3 munan pohjan neliön malliseen vuokaan. Isompaan vuokaan tein kaakaolla maustetun pohjan ja pienempään tavallisen.
Väliin tein mokkakerma-täytteen. Siihen tuli simppelisti kermavaahtoa, kahvia, kaakaota, vaniljaa ja liivatetta. Väleissä myöskin aprikoosihilloa. Unohdin kostuttaa, joten aavistuksen kuivahko oli lopputulos ;)
Päällä on sitten kerma-mascarponevaahto. Siitä tuli oikein ihana koostumukseltaan ja oli kiva pursotellakin. Pääsinpä testaamaan yhtä uutta tyllaakin ja hyvä oli <3 Kakun koristelu oli vähän sotkemista, kun teki mieli heitellä kakun päälle vähän vaikka mitä... :P
Mutta hyvää oli joka tapauksessa ja auttoi hyvin siihen akuuttiin kakunhimoon ;)




tiistai 2. kesäkuuta 2009

Kiitoskakkua tarhatäteille

Esikoinen jäi pois tarhasta, niin pitihän sinne viedä täteille kiitokseksi kaakkua :)



Tässä on 4 munan pohja ja pikkasen lässähti, niin tein vaan yhden välin täytteellä. Ja täytteenä on ihan vaan mansikoita sekä vaahtoa, missä on kermavaahtoa + maitorahkaa + liivatetta ja pari pisaraa mansikanmakuista makuöljyä. Eli hyvin mansikkainen kaakku :) Käytin pakastemansikoita, jotka valutin kuivemmaksi ja kostutin kakkua vain hieman niistä irronneella nesteellä. Kakun päällä samaa vaahtoa, kuin välissä ja pursotukset myös sillä.
Jos joku miettii, miks pitää kikkailla kermavaahdon kanssa, niin en vaan kykene ostamaan mitään flora vispejä, mitkä on sotkettu täyteen E-koodeja sun muuta turhaa... :/ Oikeeta kermaa sen olla pitää...
Ensin oli tarkoitus pursottaa vaan tuo yläreuna, mutta kun se sujui vihdoin ja viimein niinkin hyvin, niin innostuin vähän ja tursottelin reunoillekin vähän... :D

Päällä koriste, joka on esitelty Koristeet-osiossa tarkemmin...


Tätit kiitteli, että oli hyvää. :) Se oli pääasia.

Koristuksia

Muffinssien päälle päätyneitten kukkasten lisäksi tein pikkasen isompia, jotka pääsi lopulta tarhatätien kakun päälle.




Nämä siis marsipaani+sokerikuorrute-massaa värjätty Wiltonin pastaväreillä. Kukkien keskiöt tehty niille tarkoitetulla pienellä painomuotilla (ei löytynyt enää verkkokaupasta, että olis voinut linkittää..). Ympärillä vähän nonparellia ja lehtiin sutaistu vähän kimaltavaa tomuväriä. Kuivatettu maalausalustalla.

Sitten tarhatätien kakun koriste. Tehty marsipaanilaatalle. Koristeet kiinnitetty tuubissa myytävällä sokeritahnalla. Lehdet tehty erinäisillä muoteilla ja suonikuviot painettu ensin massaan näillä. Koitin vielä saada lehtiin vähän eloa sipaisemalla niihin erivärisiä vihreitä tomuvärejä. Tulihan niihin vähän jotain väriä, mutta ei ihan vastannut omia kuvitelmia... Eikä kyllä näy kuvissa ollenkaan. Teksti sutaistu mustalla elintarviketussilla.


Muffinssit koristeissaan...


No nii sainpas osaan muffareista laitettua vähän jotain päällistäkin...
Oon tuskaillut kermavaahdon kans, kun en oo saanu siitä pursotuskelpoista millään, niin kokeilin nyt jämäköittää sitä liivatteella ja siitä tuli tosi hyvää! <3 Nyt alkaa meitsin pursotukset toimimaan! Näissä siis eka jotenki onnistunut tursotus uudella tyllalla testaillen samalla. Seuraavaan satsiin ei tarvi niin paljoa liivatetta, kuin mitä nyt laitin, niin tulee tasaisempaa...

Kermavaahdon päälle ripottelin hieman vihreetä sokruu ja koristeena marsipaani+sokerimassa kukkanen. Kukkasessa koristeena nonparellia ja hieman eloa tuomassa valkoista tomuväriä.



Vähän on hätäsen näköiset pursotukset :D Tuo tylla oli tosi iso ja se ei tuntunut parhaalta mahdolliselta just muffinssien päällisen pursotukseen. Tuntui siltä, että parasta jälkeä olis tullut pursottaessa jotain pitempää kuviota, kuin tuollain ympyrää...
Mutta harjoitukset jatkuu :)